perjantai 25. maaliskuuta 2016

Arviointi kuvataiteessa


Eräällä tunnilla keskustelimme omista koulukokemuksistamme kuvataiteen tunnilla. Lähes kaikki opiskelijat muistivat omien töittensä verbaalisen tai non-verbaalisen arvioinnin. Oman piirroksen valmistuttua sitä tarkasteli kriittisin silmin opettaja - ja mahdollisesti myös koko muu luokka. Miksi juuri kuvataiteen tunteihin, koulun käytävän taidenäyttelyyn tai luokan kuvakollaasiin liittyi arvioinnin pelko? Johtuuko se siitä, että olemme rajallisilla taidoillamme luoneet sielujemme syvimmistä sopukoista kuvan, jota muut eivät ymmärrä tai näe samalla tavalla? Pitääkö kaikkien kuvistöiden olla samanlaisia? Miten toimia itse opettajana oikein?


Kuvataiteen arviointi perustuu oppilaan oman luomistyön kannustavaan ymmärtämiseen. Kuvataiteen arvioinnissa siis opettaja arvioi niin oppilaan motivaatiota, toiminnan ja ajattelun kehittymistä kuin varsinaista työtäkin. Kuvataide on yksilölaji ja silloin jokainen oppilas pitää arvioida yksilönä, suhteutettuna aikaisempaan osaamiseensa ja sitoutumiseensa. Kuvan viestin ja merkityksen tutkiminen yhdessä oppilaan kanssa antaa opettajalle tärkeää tietoa. Tällainen tieto välittyy yleensä kahdenkeskisten keskustelujen kautta. Keskustelemalla oppilaan kanssa työstä, opettaja pääsee perille oppilaan ajattelutavoista, kiinnostuksen kohteista ja arvoista. Näillä kaikilla on vaikutusta myös arvosanaa annettaessa.

Oppilaan on aina tiedettävä, mistä arvosana muodostuu. Lukuvuoden alussa kannattaakin käydä oppilaiden kanssa läpi opetussuunnitelman arviointikriteerit. Arvioinnin pitäisi olla oppilaan kehitystä tukevaa ja oppilaan omaa ajattelua rohkaisevaa. Kuvataiteessa myös itsearviointitaitojen kehittäminen on merkityksellistä niin teknisen kuin sisällöllisenkin edistyminen kannalta.

Kuvataiteessa korostuvat medialukutaito, kuvien tulkitseminen ja moniperspektiivisyys. Arviointi saattaa olla haasteellista juuri visuaalisen havaitsemiseen ja visuaalisen kulttuurin tulkintaan liittyvissä tavoitteissa (OPS2014). Oppilaiden visuaalisen kulttuurin tarkastelemisen, tulkinnan ja moniperspektiivisyyden ymmärtämisen arviointi saattaa parhaiten tapahtua keskusteluissa, joko kahden kesken tai ryhmissä. Kuvataiteen tuntien pitäisikin rohkaista oppilaita ilmaisemaan mielipiteitään ja kannustaa oppilaita toisten mielipiteiden kunnioittamiseen ja huomioonottamiseen.

Tärkeää on huomata oppilaan kuvataiteen työ myös palautteena opettajan omasta työstä. Mikäli kaikki työt ovat hyvin samanlaisia, ovat opettajan ohjeistukset olleet liian tiukkoja. Tällöin luovuudelle ja omalle ilmaisulle ei ole jätetty tilaa. Jos työt on tehty huolimattomasti hutaisten, ovat opettajan ohjeet kaikuneet kuuroille korville tai ne on huonosti laadittu. Kuvataiteen töille on usein myös annettava aikaa, kaikkien töiden ei tarvitse valmistua 45 minuutissa; työn lepuuttamiseen ja katseluun käytetty aika saattaa kehittää oppilaan ajattelua ja sitä kautta myös työtä eteenpäin.

Linkkejä arviointiin: 

Opetushallituksen verkkopalvelu edu.fi:

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014:


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Vesivärimaalaus

Vesivärimaalaus

Koulussa vesivärimaalaukseen käyvät sekä vesivärit että peitevärit. Vesivärejä ja peitevärejä on erilaisia, halpoja ja kalliita, peitevärejä lisäksi myös pulloväreinä, jolloin niiden sekoittaminen on helpompaa. Peitevärien etuna on niiden peittävyys; kuivuttuaan vanhan värikerroksen päälle voi maalata uuden kerroksen vaaleammallakin värillä.

Paperi: Kaiken aa ja oo on kuitenkin hyvä paperi, joka ei saa alkaa aaltoilemaan pienestäkin vesitilkasta. Aaltoilua voi estää teippaamalla työn kauttaaltaan reunoista pöytään tai alustaan kiinni, jolloin saadaan myös kauniit kehykset työlle, kun teipit irroitetaan. Teipit on kuitenkin irroitettava mahdollisimman pian maalauksen kuivuttua, jotta se ei tartu liian piukkaan ja revi paperia irrotettaessa. Vesiväripaperien lisäksi hyviä maalaualustoja ovat paperitapettien taustapuolet ja painamaton paperitapetin pohjapaperi.

Maalausvälineet: Maalata voi millä tahansa välineellä, jossa vesi ja väri pysyvät edes vähän aikaa. Sivellintä yleensä käytetään, mutta miksei voisi kokeilla myös tikkuja, topspuikkoja, sormia, pahvinpalaa, vesipyssyä... Sivellintä käytettäessä otetaan kiinni melko ylhäältä varresta ja kevyesti liutetaan sivellintä maalauksen pinnalla. Pienemmpiin yksityiskohtiin valitaan pienempi pensseli, suuriin alueisiin isompi. Maalausta voi kuvioida myös imeyttämällä vettä ja väriä pois maalauksesta, jolloin syntyy vaaleampia kohtia. Esimerkiksi pilviä voi tehdä paperitollolla painelemalla märkään paperiin.

Muutamia ohjeita vesivärimaalaukseen:

- Hahmottele lyijykynällä hyvin hennosti, lähes huomaamattomasti, vain tärkeimpiä linjoja.
- Aloita maalaus aina vaaleimmilla väreillä, joita työhösi laitat. Niiden päälle voi aina maalata kerroksittain, tummentaa ja tehdä yksityiskohtia. Tummia kohtia on vaikea vaalentaa.
- Mitä enemmän käytät vettä värin joukossa, sen vaaleampaa väri on ja päinvastoin.
- Mitä haaleampi kohta, sen kauenpana se näyttää olevan. Mitä kirkkaammat ja selvemmät rajat, sen lähempänä asia vaikuttaa olevan.
- Kun haluat maalata tasaisen väripinnan, maalaa aina yhtenäisin ja yhdensuuntaisin siveltimenvedoin.
- Tasaisen väripinnan saamiseksi kannattaa myös käyttää laveerausta. Maalattava pinta kastellaan puhtaalla siveltimellä, jolloin väri leviää alueelle helpommin ja tasaisemmin.
- Jos haluat estää värien leviämisen keskenään, anna aina värin kuivua kokonaan ennen kuin maalaat sen viereen uutta väriä.
- Tarkastele maalaustasi välillä kauempaa. Nosta se kuivana taululle tai seinän viereen pystyyn, pohdi mitä kohtaa pitää vielä työstää, kysy kaverin mielipidettä.


Paperi on ensin laveerattu ja sen kuivuttua on jatkettu yksityiskohtien tekoa.

Vaaleammat ja epätarkemmat kohdat näyttävät olevan kauempana.

Batiikkitekniikkaa. Vesiväri hylkii vahaväriä ja valkoiset yksityiskohdat jäävät näkyviin, koska väri ei tartu enää niiden päälle.

On myös paljon erilaisia vesivärikyniä, joilla saa mielenkiintoista jälkeä. Niitä voi käyttää kuivana, märkänä tai niiden jälkeä voi levittää paperilla märällä siveltimellä.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Taidemuseokäynti – Paradise Express Rauman taidemuseossa



Kuvataidetunnilla kävimme tutustumassa Rauman taidemuseossa Andy Bestin ja Merja Puustisen näyttelyyn Paradise Express. Näyttely oli värikäs, mielipiteitä herättävä ja moniulotteinen. Se koostui useita värikkäistä teoksista, jotka kannustavat kokeilemaan ja liikkumaan. Hyvinä esimerkkeinä ovat pomppulinna TV Dinner ja kollektiivinen seinämaalaus, jonka tekemiseen voi itse osallistua piirtämällä seinälle – luvan kanssa.:)

Museossa kuulimme ensin museon intendentin selostuksen teoksista ja taiteilijoista. Sen jälkeen pääsimme itse tutustumaan taideteoksiin, valitsemaan niistä mieleisimmän ja kertomaan valinnastamme kanssaopiskelijoillemme. Museokäynti tuntui antoisammalta saadessamme itse kertoa ja perustella omia näkemyksiämme. Saimme aikaiseksi myös keskustelua teoksista, mitä ei välttämättä pelkkien teosten esittelyn kautta olisi syntynyt. Opetushallituksen edu.fi –sivustolta löytyy lisää ideoita lapsien taidenäyttelykokemusten syventämiseksi.

Näyttelyssä ja sen jälkeisillä tunneilla puhuimme paljon museopedagogeista ja heidän käyttämisestään kuvataiteen opetuksen apuna koulussa. Museopedagogit opastavat museon näyttelyissä ja ajatus on, että museopedagogit pedagogisilla opinnoillaan mataloittavat opettajan kynnystä astua luokkineen museoon. Museopedagogit voivat järjestää museoissa myös työpajoja ja kehittävät museossa aktiviteetteja koululaisryhmille. Niitä voivat olla edellä mainitut työpajat, tehtäväkortit ja museosuunnistukset eri museoista riippuen.

Museokäynnit kuuluvat perusopetuksen opetussuunnitelmaan niin ala- kuin yläkoulussa ja siksi olisikin tärkeää totuttaa oppilaat mahdollisimman aikaisin museokäynteihin niin taidemuseoon kuin muihinkin museoihin.


Hyviä linkkejä:

Suomen museoiden yhteinen nettisivu:  

Opetushallituksen verkkopalvelu edu.fi:

Esimerkki Tampereen Museokeskus Vapriikin tehtäväsivusta:

Esimerkki Turun Wäinö Aaltosen museon kouluille suunnatusta sivusta:



keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Croquis-piirtäminen

Croquis-piirtäminen

 Croquis tarkoittaa nopeaa luonnosta elävästä mallista.





Nopeita piirroksia voi harjoitella erilaisin tavoin:
- vasemmalla kädellä
- nostamatta kynää paperista
- liikuttamalla kynää eri tavoin (pyöreästi, hapsutellen, suorin viivoin...)
- erilaisilla piirtimillä (lyijykynä, kuulakärkikynä, tussi, liitu, sivellin)
- ottamalla kynästä eri tavoin tai eri kohdasta kiinni
- ohjeistaa aloittamaan päästä, jaloista tai keskeltä
- saksilla ääriviivoja pitkin leikaten

Mallina voi olla:
- opettaja
- oppilas
- jokin eläin (esim. koira)
- yksi henkilö/pari

Ihmisen mittasuhteiden hahmottamista voi helpottaa:
- mittailu pallojen avulla (pää on yksi pallo, käsivarsi kaksi palloa jne.)
- mittailemalla viivojen avulla
- mittailemalla kynän avulla


Lisää tekniikasta: 

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/08/02/jussi-enon-piirustuskoulu